Isäkin tuli kotiin pellolta, kun oli nähnyt Kalienkin sinne raksuttelevan. Isä istuutui penkille, eikä ollut niinä miehinäänkään. Alkoi vain visakoppaista piippuvekaraa tupakkamassin helmuksiin tuhrutella.
--- Meidän nuorimieshän tässä kuuluu olevan tukkijoelle lähdössään, ehätti äiti ilmoittamaan.
Kyllähän ne vanhukset koettivat selittää asiaa monelle mukalalle, koettivat estää poikaa "turhia höpisemästä" hyvällä jos pahallakin, mutta ne neuvokit eivät tulleet mihinkään taroon tällä kerralla.
-- Mene sitten! sanoi isä viimein vähän närkästyneenä.
Äiti pani konttiin lisää evästä ja Kalle käski panna puhtaan paidan ja pyhäisen puvun... jos näet sattuisi pitemmältäkin viivähtämään.
Äiti oli pannut vaatteet ja muut ja seisoi ovella Kallen lähtiessä.
Äidiltä tillahti itku ja hän nyyhkytti huivin nurkalla silmiään kuivaillen:
-- Muistahan olla ihmisiksi ja pidä Jumala mielessäsi! Kirjoita, jos et kohtakin palaa!
Kalle läksi. Pientaretta myöten pisteli pellon veräjälle ja katosi vesakkoon. Äiti oli tehnyt lähtiessä mielen vähän haikeaksi, mutta sitten se taas ilostui, kun pääsi vähän loitommalle kotimökistä. Jalat taasen alkoivat miestä koholle keikutella ja eväät kontissa rumahtelivat.
Joella naapurikylän laiteella oli jo tukin uitto parhaallaan. Päällysmies sanoi aamulla Kallen pääsevän työhön.
Kalle loikoi iltasella muutaman talon lattialla valveellaan muiden tukkimiesten välissä. Kolme neljä miestä pelasi kolmenkymmenen pennin nakkia pöydän päässä iltahämärässä. Tupa oli täynnä tupakansavua ja taisi siellä haista vähän viinallekin.
Kallen mielessä se jo tukin uitto kuvasteli... hän näyttäisi mimmoinen se on oikea tukkimies! Siinä muistui mieleen, kuinka he olivat Talilan Malkin kera piennä poikana Äyskosken niskalla lukkien selässä vilmittäneet ja putoamisesta ei ollut tietoakaan. Ajattelutti se sittenkin niin paljon, että Kalle näki nukuttuaankin unta tukin uitosta.
Varhain, kilvan auringon keralla nousivat miehet aamulla ja läksivät työaloille kahmistamaan. Kallekin sai pitkävartisen sestan olalleen ja sen kera jokivarrelle ponnisti. Suoraan töytäsi hän tukille näyttääkseen muille, ettei sitä olla arkalasta kotoisin.
Keskelle jokea juoksi Kalle ja seisottui pölkylle. Mutta pölkky, riivattu, alkoi kahtaanne päin pyöriä ja mukanaan huojutteli miestäkin... ei tuosta turmiosta ollut turvaksi! -- Kiireesti läksi Kalle jokivartta kohden ponnistamaan, ihan kuin kana, jolta on pää pois leikattu. Sula aukko tuli eteen ja pätkis!... siellä se poika patikoi lirissä. Vilkasi ympärilleen, näkeekö kukaan.