Otto läksi Kuttaniityltä lammasheiniä hakemaan. Kun porstuan ovesta ulos kerkesi, hihkasi jo reimakan rynttäyshuudon ja tulen väkenä kimposihe rekien kanssa räiskämään. Häkin sitasi reen kaustoille, sitasi niin tiukasti, ettei siitä vähällä ollut jäädä mitään jälelle koko häkin retukasta.
Sitten oli Otto jo tallissa, sökötteli mustan ruunan suuhun vanhan isännän vanhoista saapasvarsista tikkailemat suitsipahaiset. Silloin jo kiskasi voimansa perästä ratastimista, että saisi vähän hevoseenkin omaa intoansa tarttumaan.
Heikki joutui silloin vasta tuvasta. Mutta tullessaan sysäsi jo pihalla piika-Liisan kumoon kovalla vauhdillaan, eikö todellakin liene vain ihan huimeesta kaatunut. Ja Heikki kun toi hevoista, niin siinä helinän synnytti suuri jousikulkunen ja tammaa lyödä hivautettiin tallin ovesta tullessa ohjasperillä, se kun Heikin mielestä oli semmoinen turkasen hulttio. Tamma kohotti päänsä pystyyn ja näytti sitten yhtä innokkaalta kuin Heikkikin.
Otto hyppäsi jo häkkiin ja räimäsi Mustia ohjasperillä. Musti pani kaulansa kyömyyn ja potalsi kuin pyssyn suusta virstalle. Heikki osotti tamman heti jälkeen ja silloin sitä lähdettiin. Kulkuset rolakehtelivat ja hevot tallasivat, minkä kavioista kerkesivät. Uni oli renkipojista nyt yhtä etäällä, kuin virkeys tavallisesti.
Ennen päivän tuloa tulla rytistivät pojat kotiin, Otto heinähäkkineen ja Heikki rantekuormineen. Ennen päivän tuloa ehdittiin syödä ja olisi ehditty sujauttaa ruokalepokin, jos olisi maltettu. Mutta nyt pantiin vain hevot aisoihin ja annettiin mennä viiletellä. Peloitti näet vähän jos isäntä ei mäenlaskuun laskisikaan, siksi koetettiin tehdä työtä ihan täydellä tahdolla... laskeehan sitten, kun ajetaan hevot ihan uuvuksiin.
Lapset läksivät jo päivän tultua kelkkoineen hujauttelemaan "pitkiä pellavia" riihen perästä, siellä kun oli vähän myöttävää. Kun aina rupesi paleltamaan, silloin sitä täytyi kynsiin puhallellen piipertää tuvan puolelle lämmittelemään ja suuta tahtoi vetää vähän väärälleen. Mutta tupajoukot kun vain nauroivat tuolle surkeudelle, niin täytyi itsensäkin nauraa siihen itkun sekaan. Mutta kun sormet vähän verkistyivät, niin patii, mäkeen uudestaan.
Talon Kalle-poika oli hieman vanhempi, eikä enää niin välittänyt kelkalla hilskaroimisesta. Hän siveli tuvan pankon vierellä suksiaan talilla ja eikö sitä liene pantu vähän voitakin... suksien täytyi näet huilata oikein isän vitsasta näin laskiaisena. Pitemmälle niitten täytyisi viedä kuin muiden poikain lipaskot. Alkoi siinä jo pitkästyttää puolisen odotus, tunnusti vähän siltä rinnassa, että jos vitkastelemisella menisi koko ilo läpi käsien, vaikka eihän sinne mäkeen oltu ennen puolista menty ennenkään.