Siellä hän sitten möyri maata päiväpaisteisella aitavarrella. Mutta kovin rupesi kesäisessä helteessä varistamaan harjaksista nahkaa. Kylpyä tuntui mieli tekevän, mutta eihän niitä ollut lätäköitä näin kesäsydämmellä, tokkopa lienee ollut missään. Nassu arveli, että jos hyvinkin olisi siellä pellon eteläpäässä, siellähän oli semmoinen notkelma, jossa muulloinkin oli ollut kosteutta viimeseksi. Nassu tassutteli sinne päin, läksi juoksujalkaa vihlasemaan.
Ei siellä ollut vettä notkelmassakaan, mutta oli kuitenkin hiukan kosteampata mutaisen kuoppuran pohjassa tien varrella. Siihen se nassu painautui syrjälleen ja kuvettaan syyhytteli viileään, mustaan mutaan. Huhhuh, kun se tuntuikin nyt kylpy hyvälle, kun oli koko päivän aurinko kuvetta kuumentanut.
-- Noh, noh, -- sanoi nassu taas niin tyytyväisenä. Ei hän taaskaan välittänyt mitään ihmisten ilkeydestä... olkoot vaan mitä hyvänsä, samapa se hänelle.
Aurinko vaipui jo mäen taakse ja alkoi hämärtyä kesäinen ilta. Nassu keturoi vain vilposella vuoteellaan, painoi kärsänsä mutaan ja antoi silmäinsä vaipua umpeen.
Silloin alkoi taas kuulua tieltä päin raukeita, säännöttömiä askeleita. Nassu raotti silmiään, mutta ei kehdannut kohottaida katsomaan.
Mutta yht'äkkiä rutjahti jotain raskasta nassun päälle mutahaudan reunalta. Nassu parkasi surkeasti ja ryykäsi kauvas metsään, Sieltä hän sitten peloissaan tirkisteli paksun koivun juurelta. Kaksi miehen jalan näköistä kun vain näkyi haudan reunalta, uskalsi nassu mennä katsomaan, miten vieras köntyili hänen hyvässä makuuksessaan.
Mutta kun mies herkesi liikkumattomaksi ja painoi päänsä pehmoseen mutaan, uskalsi nassu mennä sitä lähempää tarkastelemaan. Hän ravisteli miestä hampain takista ja kärsällään käännytti vähän päätäkin silmiin nähdäkseen. Äskeinen isäntä näkyi olevan, henki vain löyhki niin pahalle... nassua oikein aivastutti...
Ravisteli ja puisteli se nassu miestä vähän kostoksi ilkitöistään, äskeisestä potkasusta ja sitten yörauhan häiritsemisestä.
-- Noh, noh! -- sanoi nassu kärsäänsä mielissään kohottaen, kun sai toverinsa ääntelemään.
-- Yhhyh, -- ykisi mieskin ja kääntyi enemmän kylelleen, että naama paremmin kosketti mutaan.
Nassunkin viha leppyi, kun sai toverinsa ääntelemään. Hän painoi kärsänsä miehen kainaloon ja kallistui sen kuvetta vasten virkistävään lepoon...