Äitiä pyrki semmoinen kysymys naurattamaan, mutta kovalta hän koetti sittenkin näyttäytyä.
Pekka ymmärsi sen jo täydeksi lupaukseksi. Ei se äiti niin ollut myönnytellyt muulloinkaan, jos kerran oli tosi kysymyksessä. Nauru tahtoi jo pyrkiä huulille itkun sekaan mennessä vitsaa hakemaan.
Ulkona sataa suopotteli vettä ja jäitä sekasin. Pekka sieppasi lehtisen vastan oven poskesta ja vei kokonaan äidille. Leikiksi koetti lyödä koko asian ja katsoi äitiä kysyvästi silmiin.
-- Syöhän nyt! sanoi äiti annettuaan pojan ensin hieman odottaa. Pekka rupesi voileipää jauhattelemaan, mutta katsoi vielä äitiä kysyvästi silmiin, kun se herkesi syömästä.
Oih! Äiti ottikin luudan käsiinsä ja rupesi siitä muuanta varpua irti ravistelemaan!
Pekka paralta takeltui pala suuhun. Hän jätti voileipänsä pöydälle ja heittäytyi äidin helmaan...
Silloin pääsi äidiltä väkistenkin raikas nauru ja hän sieppasi pojan polvelleen.
Pekka oli hyvin ihmeissään. Hän ei voinut mitenkään käsittää, mitä se tuommoinen merkitsi. Ihan hämilleen kävi pienoinen mies.
-- Enhän minä sinulle mitään aikonut tehdä. Hampaan kaivurassia aijoin vain ottaa luudasta, sanoi äiti ja nauroi niin että vedet silmistä kihahtelivat.
Pekkakin koetti nauraa, vaikkei häntä oikeastaan naurattanut, kun oli tullut tuommoinen erehdys. Tuntui kujeenkin mieli niin pehmoselta ja nöyrältä, kun hyvä äiti oli sittenkin antanut anteeksi, vaikka hän oli jo koettanut valmistautua uhkamielisenä tuomiota vastaan ottamaan. Olkoonpa muut asiat miten hyvänsä, kunhan taas oli maassa rauha ja vielä saatu aikaan koivuniemen herran käymättä selänpään hovissa juhlatanssiaisia pitämässä. Pekka tuumaili siitä edestä olla toiste hyvin äidin mielen mukaisena.
Pekka koetti vielä jauhatella voileipäänsä, mutta tuntui nyt elämä niin tyyneltä ja rauhalliselta, että täytyi panna voileipä pöydälle ja heittäytyä sänkyyn tuvan karsinanurkassa.
Kallen vanhemmilla oli semmoinen sievonen torppa Tololan lahden rantarinteellä. Viljamaat eivät olleet niin suuren suuretkaan, mutta tuottivat kyntäjänsä tarpeeksi... monen täytyy tulla toimeen vähemmälläkin.
Vaikka toisella kymmenellä elävä Kalle-poika ei ollut ollenkaan tyytymätön isän kotona olemiseen, paloi hänen mielensä kumminkin niin tulisesti päästä maailmaan... Tuntui mielestä niin raukkamaiselta siinä isän suojassa turvitteleminen, mutta kun saisi olla mies mistään riippumaton, niin se se olisi jotakin. -- Kalle innostui toisinaan niin noista itsenäisyyden ajatuksistaan, että luuli olevansa jo kaukana unelmoimissaan ihanissa oloissa -- ja silloin hän nosti päänsä pystyyn, pullisti rintaansa ja oli mies mielestään.